Termos! Olen skitsis. Olen kotoisin Tornionlaaksosta, mutta sinkoilen usein Rollossa opiskeluiden ja muun jännän merkeissä. Rollossa kulutan Lapin yliopiston penkkejä graafisen suunnittelun parissa.
Sydäntäni ovat lähellä piirtäminen ja sarjakuvat. Olen kiinnostunut Japanilaisesta kulttuurista, mutta myös kotoisesta lapista, sekä lappalaisuudesta. Viime aikoina olen innokkaasti seurannut tee-se-itse -blogeja.
Komiksiblogini on päiväkirja kuvamuodossa, mukana myös jänniä pohdintoja mitä mystisimmistä asioista, sekä rakkaat tietokoneeni Artie ja Bostov.
annikera (ät) gmail.com


Pahoittelen JiiPeelle jos tässä kuvaamani ulkonäkösi ei vastaa tarpeeksi todellisuutta.
Muistikuvani tuosta illasta ovat suuren vihan ja pettymyksen vuoksi hieman sumeat. ; v ;
Pyydän vielä anteeksi, myös Eevalta, koko illan jatkunutta valitustani. Olin niin vallan järkyttynyt.

Hei vaan rakkaat rakkulaiseni.
Haha en oo päivitelly vähään aikaan, tai siis päivittäny.
Päivitelty on.
Olen kyllä piirtäny kuvapäivistäni jonku verran mutta en ole ikinä
saanu aikaseks skannata ja editoija ja pistää nettiin niitä.
Olen niin hemmetin kiireinen, että huhhuh.
Ja unohin kuvapäiviksen Rolloon, jee.
No mutta oli mulla asiaaki:
Olen tulossa Tampere Kupliiseen, joka on ens viikonloppuna
ylläripylläri Tampereella. Ollaan siellä tutulla poppoolla, mie, Myrntai ja Maria-neiti,
myymässä juttujamme pienlehtitaivaassa. Multa löytyy nuita Artien Uni -komikseja, sketsivihkoja,
varmaan julisteitakin ja postikortteja, Transfusions-charmeja.....
Tulukeehan moikkaihleen!
Armas puolitotuus
Hanna-Piritan Sketsiblogi
Harmaan pupun päiväkirja
Herra Taskin hilpeä mieli
HILLERI
Huulipunaviiniä
Ihmeelliset selitykset
jeldenin sarjisblogi
Jäähtynyttä kahvia
Kahvituttaa
Karvablögi
Keeps Getting Petter And Petter
Kirahvikirja
kimaltavien asioiden osasto
Kuhisee
Love and Cheesecake
Mad Teaparty
MAITOVIIKSET
monnin luola
mummo
Mustekalateemuruja!
Mustelmani
muuran blogi
Niin käy joskus
piri-piri-pirisee
Ruutujen Välistä
Wunderwald
* DeviantArt
* Livejournal
* Tumblr
* Twitter
* Weheartit
skitsiksen Bloggeri
skitsis nipponissa
skitsiksen nettisarjis
